Historia

VILLA LIIPOLA 


Talo henkii arvokkuutta ja rauhallisuutta. Omistajat ovat kukin toimineet aktiivisesti erilaisissa sosiaalisissa yhteisöissä ja mielellään luovuttaneet tiloja hillittyjen kokousten ja tilaisuuksien pitopaikaksi. Villa Liipolassa on viime vuosien ja vuosikymmenten aikana vietetty monenlaisia arkeen ja juhlaan liittyviä niin omia kuin vieraiden perhetilaisuuksia sekä erilaisia kutsuja ystävien kesken. Salissa on loistava akustiikka musiikkihetkiin.

Villa Liipola – ateljeesta yksityiskodiksi


Villa Liipolan historia on vaiherikas mitä moninaisine käyttötarkoituksineen. Huvilan rakennutti 1930 -luvun lopulla kuvanveistäjä Yrjö Liipola (s. 1881) minkä vuoksi talo tunnetaan Kauniaisten historiassa nimellä Villa Liipola. Vaikutteita talon ulkonäköön Liipola toi Italian Toscanasta, jossa vietti pitkiä aikoja vaimonsa kanssa. Talon on suunnitellut Matti Visanti (aik. Björklund) yhteistyössä Yrjö Liipolan kanssa.

Liipola eli voimakasta luomiskautta villassaan, jonka ateljeessa valmistui lukuisia monumentteja ja patsaita, mm. Suomen Vapaudenpatsas Vaasaan, Kurun haaksirikon muistomerkki Tampereelle ja Kauniaisten hautausmaan Sankaripatsas. Liipola kädenjälkeä edustaa myös Helsingin Erottajalla sijaitseva Diana-patsas vuodelta 1928.

Yrjö Liipolan elämästä sekä tyyli- ja huumorintajusta saa mainion käsityksen hänen Vaellusvuosiltani-kirjastaan. Siinä hän kuvailee elämäänsä Italiassa, Unkarissa ja Suomessa. Elämä oli hyvin erilaista tuohon aikaan Keski-Euroopassa Suomeen verrattuna.

Myös Kyllikki Forssell kirjoittaa kirjassaan Suurella näyttämöllä Villa Liipolasta. Hän pakeni vuonna 1940 Talvisodan pommituksia Helsingistä Kauniaisiiin Yrjö Liipolan ateljeehen, jonne Forssellin isoäitikin oli vetäytynyt. Paikka tarjosi suojan lisäksi myös kulttuurin antimia, sillä siellä hän sai tutustua Kansallisteatterin näyttelijään Helmi Lindelöfiin ja tämän mieheen orkesterinjohtaja Carl Lindelöfiin. Forssell kuvaa kuinka hän sai suuren osan Talvisotaa kuunnella tarinoita Kansallisteatterista tietämättä tuolloin, että se tulisi olemaan hänenkin työpaikkansa.

Liipolan luovuttua huvilasta 1956 siihen suunniteltiin perustettavaksi yksityistä vanhainkotia. Omistaja ei ehtinyt kuitenkaan vaihtua vaan ostaja vaihtui ja muunsi silloisen ateljeesalin autotallin lisäksi vaimolleen balettisaliksi. Edelleen seuraavan omistajan aikaan ateljeesaliin rakentui squash-halli. Taloa kasvatettiin v. 1988 rakentamalla pohjoissiipi tasapainoisemman ulkomuodon vuoksi.

Villa Liipola on saanut nähdä useita filmiryhmiä, sillä siellä on kuvattu mm. osia Uuno Turhapuro -elokuviin. Nykyisen omistajan aikana on tehty muutamia sisustus- ja kauneusohjelmien osioita ja pilottiohjelmia. Tuotantoyhtiöt ovat käyneet katsomassa taloa elokuvien, sarjaohjelmien, musiikkivideoiden tai mainosten mahdolliseksi kuvauspaikaksi. 2020 mennessä on kuvattu useita kansainväliseen levitykseen lähteneitä elokuvien osioita tai jaksoja. Joskus on talon arvokkuuden vuoksi kiitetty kauniisti kieltävällä vastauksella.

Vuonna 2000 uuden omistajan myötä alkoi talon kokonaisvaltainen saneeraus niin sisällä kuin ulkona. Modernisoitiin vesi-, lämpö- ja sähköjärjestelmät. Talon ulkonäkö yhtenäistettiin alkuperäiseen tyyliin sopivaksi uuden osan ikkunoiden tyyliä vaihtamalla, rakennettiin uusia terasseja ja patioita, kivimuureja ja portaita, talon rappaus tehtiin alkuperäiseen keltaiseen sävyyn. Puutarhaistutuksiin etsittiin perinnekasveja.

Suomen luonnontieteellisen historian siivet havisivat v. 2006, kun omistaja Paul Grotenfelt lahjoitti viimeisen elinvuotensa kynnyksellä Luonnontieteelliselle keskusmuseolle n. 300 000 – 500 000 perhosen mittaamattoman arvokkaan perhoskokoelman. Grotenfeltin oman arvioin mukaan niitä olisi ollut n. 200 000 mutta lukumäärä on tarkentunut tutkimusvuosien kuluessa. Kokoelmassa on Suomelle uusia lajeja ja sen avulla voidaan määrittää Suomen lisäksi laajalti myös Etelä-Euroopan pikkuperhosten levinneisyys. Kymmeniä tuhansia kauneudeltaan taideteoksiin verrattavia mikroperhosia lähetettiin ulkomaillle määritettäväksi. Uusia tutkimustuloksia on tullut vuosien varrella ja tätä kirjoitettaessa v. 2020 mm. Kreikasta kerätystä laajasta sarjasta löytyi tieteelle uusi laji, joka nimettiin Paul Grotenfeltin mukaan.

Paul Grotenfeltin vaimo Eija Grotenfelt elvytti Kauniaisten kylpyläperinteen. Hän perusti kauniiseen linnamaiseen rakennukseen nykyaikaisen kauneushoitolan v. 2004. Beauty Spa Grankullan rauhallinen ilmapiiri tarjosi mahdollisuuden irtautua hetkeksi arjesta ja nauttia korkealuokkaisista kauneudenhoitopalveluista. Hoitolan pitkäjänteiseen toimintaan ja kehittämiseen riitti elämänmuutosten rinnalla liian vähän aikaa ja niinpä laajentumissuunnitelmista luovuttiin ja hoitolapalvelut lopetettiin kokonaan 2010.

Hoitolan ylelliseen sisustukseen sopi hyvin hoitolan oma hajuvesi. Hajuveden suunnitteluun ja lanseeraukseen meni aikaa noin vuosi ja se on ensimmäinen kauneushoitolaan suunniteltu hajuvesi Suomessa. Paul Grotenfelt ehti antaa herkällä tuoksuaistillaan tärkeitä vinkkejä hajuveden onnistumiseksi. Tuoksu on ainutlaatuinen ja siihen ihastuttiin koska se tuoksuu "juuri sellaiselta kuin hajuveden pitääkin tuoksua". Paul ei ollut enää näkemässä, kun Grankulla Gold lanseerattiin syksyllä 2007. Avajaisissa oli lausumassa runoja Tommy Tabermann. Lehdistö oli kiinnostunut hajuvedestä ja se sai paljon palstatilaa eri vuosina sanomalehdissä ja kauneusalan lehdissä.

Talon toiminnan virkistämiseksi ja yhä useamman vierailijan vastaanottamiseksi v. 2008 perustettiin Aitomaestro Oy, joka olisi tarjonnut kauniit puitteet vuokraamalla kokoustiloja yritysten käyttöön. Samana syksynä maailmanlaajuinen lama koetteli myös Suomea ja vielä pitkään kestänyt lama pakotti yrityksiä säästämään kokouskustannuksista eikä suonut uudelle yritystoiminnalle suotuisaa jatkoa.

Talo jatkaa elämää yksityiskotina ja aivan viime vuosina talossa on järjestetty erilaisia hyväntekeväisyystilaisuuksia. Omistaja Eija Grotenfelt korostaa talon arvokasta historiaa ja vaalii sitä paikkana, jossa tiede, kulttuuri, ja hyvinvointi ovat etusijalla.


 

Kilpimittari, Stegania cararia, Kauniainen 23.6.2020/E.G. 

Laulajatar Johanna Rusanen

ja Eija Grotenfelt, 2005.